Operaatio Mars


Miksi New York?

Globaali VR on osa lukiolaisen arkea -hankkeen eli Glovrin lähtökohtana on edistää jokaisen opiskelijan käsitystä omasta roolistaan globaalina vaikuttajana. Toiminta hankkeessa pohjautuu tekemiseen ja kokeilemiseen yksin ja ryhmissä. Tärkeintä hankkeessa on viedä globaalit teemat ja nykyaikainen teknologia jokaisen opiskelijan ulottuville.

Glovrin toiminta saikin voimakkaan alkusysäyksen syksyllä 2017, jolloin tiimijaksossa ensimmäisen opintovuoden opiskelijat tutustuivat VR-maailman tuottamisen perusteisiin ja  tuottivat itse Agenda 2030 tavoitteisiin liittyvää materiaalia 360-ympäristöön. Lukuvuonna VR-laitteiden ja 360-ympäristöjen käyttökokeilut eri oppiaineissa saivat alkunsa.

Syksyllä 2018 saimme yhteistyöpyynnön New Yorkissa sijaitsevan koulun West Hollow Middle Schoolin science opettajalta Christopher Reginiltä. Hänellä oli meneillään mittava vesikasvatusprojekti, jonka pyrkimyksenä oli tuoda tiede tutuksi konkretian avulla. Lisäksi yhteistyökumppaneita oli useassa eri maassa. Toiminta alkoi kiinnostaa myös meitä. Operaatio Marsiksi kutsuttu projekti lähti käyntiin meillä kolmannessa jaksossa.

Yhteistyö osoittautui toimivaksi. Opiskelijat jakoivat englanninkielisiä työskentelyvideoitaan FlipGridissä ja työselosteet ja -raportit tehtiin sekä suomeksi että englanniksi. Syntyi idea tavata nämä ihmiset, tutustua kouluun ja rakentaa pitkäaikainen tulevaisuusprojekti.

Monipuolinen ja korkeatasoinen vierailu avaa uusia mahdollisuuksia!

Suunnitelma laajeni ja lopulta matkasta syntyi paljon muutakin. Tutustuimme eri kouluasteiseen aina pienistä alakouluikäisistä lukioikäisiin ja lopulta Princetonin yliopistoon. Vesikasvatusprojekti syventyi, kun pääsimme tutustumaan Ker Farmsiin, joka liittyy Princetonin yliopiston tutkija Paul Gauthierin tutkimuksiin yhteistyöprojektina Aaron Bladesin kanssa.

Politiikassa meritoitunut (mm. New Yorkin alueella presidenttiehdokkuutta tavoitellut)  ja tällä hetkellä kaupungin neuvonantajana toimiva (hedge fund manager and town supervisor for the town of Rye, New York)  Joe Carvin otti meihin yhteyttä, ja sen myötä meille avautui uusi kansainvälinen verkosto – OneWorld. Joe Carvin loi OnWorldin tavoitteenaan auttaa jokaista tuntemaan olevansa osa tätä maailmaa ja siten rakentamaan rauhaa, ymmärrystä ja kestävää kehitystä. Pääsimme mukaan ensimmäisenä suomalaisena kouluna.  Keskustelimme vierailulla myös YK-delegaattinakin toimineen Tapio Kannisen kanssa, joka kirjoittanut teoksen Crisis of Global Sustainability ja toimii edelleen kestävän kehityksen parissa New Yorkissa (President of Global Crisis Information Network Inc. (GCIN)).

Princetonin yliopistossa opiskeleva, Klassikan entinen opiskelija Henrietta Toivanen esitteli meille yliopistoaluetta. Hän on perehtynyt Iranin tilanteeseen ja ydinaseturvallisuuteen. Keskustelimme myös paljon siitä, millaista on opiskella huippuyliopistossa ja millaisia ominaisuuksia vaaditaan. Vaikka pitääkin olla hyvä opiskelumenestys, on kuitenkin tärkeintä oma ajattelu. Millaisia ideoita itsellä on sekä mitä ja miten haluaa tutkia.

Neljän opiskelijan ja kahden opettajan voimin ammensimme New Yorkin antia ja ensi lukuvuonna se jalkautuu sitten koko koululle (toukokuun puolivälissä palattuamme meidänkaikkien piti ottaa lukuvuoden loppukiri ja matkamateriaaliakin kokosimmekin vasta kesäkuussa). Kokonaisuus oli todella monipuolinen: ehdimme virallisen ohjelman lisäksi tutustua nähtävyyksiin ja museoihin – alueellisestikin viikon aikana tutustuimme laajaan osaan New Yorkia. Kiitos koko tiimille hienosta yhteistyöstä!

Voit lukea lisää hankkeesta ja matkasta julkaistusta Zine-verkkojulkaisusta täältä!