Virtuaalitodellisuutta on hyödynnetty jo monin eri tavoin ympäri Suomea. Tässä alla on koostettuna esimerkkejä, millaisia hyödyntämistapoja on minun korviini kantautunut. Esimerkiksi Klassikan opettaja Riikka Salminen on lähtenyt kokeilemaan ja tutkimaan mahdollisuuksia biologian ja maantiedon oppiaineissa. Voit lukea lisää Riikan havainnoista täältä.
Millaisia konkreettisia kokeiluita on jo tähän mennessä ollut?
- Biologian kurssin kokeessa on saattanut olla osio, jossa pareittain pitää selittää jonkin ihmisen järjestelmän, kuten ruuansulatuksen toiminta käyttäen virtuaalitodellisuutta apuna.
- Maantiedon tunneilla on tutustuttu esimerkiksi vuoristojen syntyyn siten, että on virtuaalitodellisuuden avulla menty Mount Everestille ja tunnistettu siitä vuorien ja vuoristojen eri piirteitä.
- Vieraan kielen tunneilla, kuten saksan kielen tunneilla on käyty tutustumassa tunnetuimpiin saksalaisiin nähtävyyksiin.
- Historian tunneilla on käyty vierailemassa historiallisissa kohteissa ja oltu parhaimmillaan osana historiallisia tapahtumia.
- Yhetistyössä Peltacon ja Muikkumedia Oyn kanssa luotu alkusammutusdemo, jossa virtuaalitodellisuuden avulla harjoiteltiin vaahtosammuttimella alkusammutuksen antamista.
- Omnian ja kumppaneiden VRobotiikka360-hanke on etsinyt ammatilliseen koulutukseen erilaisia VR-sovelluksia, joiden avulla voitaisiin harjoitella ja tehostaa oppimista. Ratkaisuna he ovat toteuttaneet erilaisia sovelluksia ulkopuolisen yrityksen kanssa yhteistyössä, kuten kotihoidon ympäristön ikääntyneen henkilön asunnossa.
- Klassikan opiskelijat ovat osallistuneet GameJam-pelinkehitystapahtumiin, ja he ovat päässet näkemään ja imemään oppia myös virtuaalitodellisuuspelien tekemisestä.
Aktiiviset opiskelijat ovat olleet merkittävässä roolissa tässä etsiessään, kokeillessaan ja neuvoessaan. Aktiivisimmat opiskelijat ovat jopa luoneet itse erilaisia sisältöjä opettelu edellä ja kokeilleet erilaisia ympäristöjä. Esimerkiksi Klassikan entinen opiskelija Eelis Otsamo toteutti monenlaisia kokeiluita, kuten kiipeilysimulaattorin Eifel-tornin huipulle. Tälläiset soveltavat ratkaisut ovat oivia tapoja viedä useammassa oppiaineessa opittuja asioita eteenpäin, kuten aiemmaksi mainitussa simulaatiossa Eelis yhdisti pitkän fysiikan ja matematiikan osaamista luodessaan realistisen kiipeämisen simulaation.
Virtuaalitodellisuus 101- opas opettajille -7.7.2019